JOENSUUN NAISTEN PARHAAKSI JoNaPa ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään RAVINTOLA AMARILLON kabinetissa, Siltakatu 8, HUHTIKUUN 5:nä päivänä 2008 klo 16.00. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

ovat kirjahyllyssäni aitiopaikalla. Olen niin ylpeä niistä, vaikken itse ollutkaan pelaamassa tai edes paikalla. Lauantaina 29.9.2007, viidensadan kilometrin päässä Kaisaniemen hikisiltä kentiltä, minäkin kuitenkin jännitin. En ihan hikoillut, mutta mietin kovasti, mille tasolle Jonapani sijoittuu Suomen naisjalkapallokartalla. Aiemmin emme ole käyneet ottamassa naisesta mittaa näin laajassa mittakaavassa. Ja tekstiviestejä tuli perä perään: voitettiin kaikki pelit…Jonapalle maalikuningattaruus…tuodaan poika kotiin…Melkein alkaa taas itkettää. Kyllä meidän porukka on vaan aika taitava!

Harjoitustemme peli on juuri sitä samaa, mitä Jonapa pelasi Unelmacupissa. Mun ei tarvitse kuvitella. Tiedän sen. Hienoon joukkuehenkeemme kuuluu sujuva peli, iloinen tunnelma ja reilu henki. Tätä on Jonapa, ihan ilman mitään kirjoitettuja sääntöjä. Me nauretaan, hurrataan toistemme onnistumisille, autetaan loukkaantunutta ja kannustetaan kehittymään. Siksi peliporukkamme on vuodesta toiseen yhtä suosittu.

Sen takia ansaitsimme myös UC-pokaalit. Me tunnemme toisemme ja osaamme tehdä yhteistyötä. Harva meistä on ammattilainen. Eikä ammattilaisuus ole mikään tae voitosta. Jonapa osaa pelata joukkueena.

Niin, eihän meidän ensisijainen tavoitteemme ole voitto tai menestys*. Ei me saada palkkaa syöttöpisteiden tai maalien mukaan. Ei me kyllä saada palkkaa tästä ollenkaan. Mutta menestys on hyvä kannustin harrastaa liikuntaa. Mikä meitä ajaa joka viikko hikoilemaan ja repimään kaikki voimat kropasta yhden pallon takia? Onnistumisen tuoma hyvänolontunne, endorfiinin lamauttama kroppa, ajatus suihkusta kun huomaan näyttävänsä Miss Märkä T-paita – kisan osanottajalta…Suurin syy on ehkä se, että meillä on hauskaa. 

Rauhallista joulua,

-puheenjohtaja Mira

 *Tosin joku voi olla eri mieltä. Osa jäsenistämme on hyvinkin voitonjanoisia, mikä saa heidät kehittymään.  (Terveiset vaan niille karpaaseille, jotka tunnistavat tästä itsensä. ”Voi kun olis tuota kilpailuviettiä ees vähän niin pelikin kulkis paremmin!”, Peltolan salin pukuhuonessa kuultua, 4.12.2007 klo 19.25)

Kiitettävästi olette, naiset, jaksaneet pelivuoroillamme käydä. Kovimpia karpaaseja, saanen sanoa, ei taida edes kaatosade estää. Näistä karpaaseista suurin osa on mukana Jonapan edustusjoukkueessa Unelmacuppi – turnauksessa 29.9.  Uskon, että tällaisissa olosuhteissa kehittyy pelaajana sietämään kovaakin kohtelua, niin säiden kuin vastustajien suhteen. Harjoituksissa on viime viikkoina saatu järjestettyä harjoituspeli Helsinki –joukkue vs. muut, ja voin kertoa, ettei Helsinki –joukkue ole silloin pisteitä itselleen helposti saanut. Sen verran taitavia ja sitkeitä naisfutareita joukostamme löytyy.

Kylmä syksy myös enteilee talvea, pakkasia ja salifutista. Foorumilla onkin jo nuo salivuorot infossa. Tiistaina pelataan Peltolassa, ammattiopiston liikuntasalissa, klo 19.30 — 20.30, ja perjantaina Utrassa, tutulla alakoululla klo 18.00 — 19.30. Hallitus tiedostaa, että nuo ajat saattavat olla hankalia osalle, mutta koska kaupungin salivuorotilanne on mikä on, näillä vuoroilla ainakin aloitamme talvikauden.

Syksyn aikana järjestetään hiukan ”vapaa-ajantoimintaa” eli lähdetään futariporukalla kokemaan kulttuurielämyksiä. Foorumilla on tästä keskustelua ja sinne toivon teidän heittävän kaikenlaisia ideoita. Heitelkää muitakin ideoita, joilla toimintaa voidaan kehittää sujuvammaksi.

Nähdään kentällä!

Hei naiset!

Mira Ruuska aloitti aloitti nuijanvarressa toukokuussa ja on ollut työn touhussa siitä asti. Moni on jo varmasti nähnyt minut, Miran, pelikentällä kevään ja kesän aikana. Kun näin alkukeväästä Heilissä jutun tästä joukkueesta, olin onnesta aivan soikeana: Olin etsinyt naisista jalkapalloporukkaa jo toista vuotta Joensuussa. Heti ensimmäisissä harjoituksissa joukkueesta paljastui aivan upeaa ryhmä. Treeneissämme vatsalihakset saavat hurjasti harjoitusta nauramisesta eikä suorituspaineista ole tietoakaan!

Tulin Joensuuhun kolme vuotta sitten opiskelun merkeissä. Saarijärvellä lukion suoritettuani lähdin huvikseni, vain vähäksi aikaa, itään, osin kummitytön luo ja osin kokeilemaan liiketalouden opiskelua. Ilmeisesti pidän tästä kaupungista enkä ole lähtenyt muualle onneani etsimään. Nyt opiskelen kansantaloustiedettä yliopistossa. Kummityttö on muuttanut pois. Minä jäin tänne.

Olen itse rakastanut jalkapallon pelaamista ala-asteelta lähtien. Yläasteelta tähän asti olen kuitenkin pelannut vain silloin tällöin milloin missäkin porukassa, kun kotipaikkakunnallani ei ollut tyttöjen eikä naisten jalkapallojoukkuetta edes harrastelijoille. Parin vuoden valmennustyö pienten poikien joukkueessa sentään helpotti ikävää hieman. Intohimoni on silti säilynyt kymmenen vuotta ja nyt 21-vuotiaana puran kertynyttä energiaa pois.

En aivan heti omaksunut ajatusta siitä, että seura on vasta ottanut ensimmäisiä askeleitaan virallisena jalkapallojoukkueena. Onhan tämä porukka pelannut yhdessä jo vuosia, ja siksi minusta tuntuu välillä, että kaikki rattaa pyörivät jo normaalisti. Kuitenkin nuoren seuran toimintaa rakennetaan ja kehitetään tällä hetkellä vilkaasti, ja toivon, että kaikki osallistuisivat tähän projektiin, vaikka vain palautetta antamalla. Minulla on jo joitakin ideoita ja haluan saada siitä keskustelua aikaan.

Toivon, että tämä luottamustehtävä antaa minulle arvokasta tietoa ja kokemusta tulevia töitäni varten. Olen iloinen myös siitä, että saan tehdä töitä minulle rakkaan harrastuksen parissa. Ja koska haluan, että toiminta jatkuisi yhtä railakkaana, yritän muodostaa seurastamme demokraattisen ja aktiivisen tiimin, joka niittää mainetta tällä seudulla positiivisena naisjoukkueena. Puheenjohtajan virallisen toimenkuvan lisäksi koen, että tehtäväni on innostaa muita pelaamaan sekä järjestää tasa-arvoinen ja lämmin harjoitteluympäristö kaikille niin, että jokaisen tason pelaaja saisi kokea onnistumisen ilon aina uudelleen.

POTKIMISEN ILOA!